Nykyaikainen maanrakennus on ammattimiesten erikoishommaa

Maanrakennustyöt voivat alkaa. Tontti on hankittu. Maaperätutkimus on tehty. Ja rakennuslupa on myönnetty suunnitellulle omakotitalolle ja talousrakennukselle.

Onnistunut maanrakennusurakka muodostuu maaurakoitsijan ammattitaitoisen työnjohtajan, kaivinkoneen kuljettajan, apumiehen ja sora-auton kuljettajan yhteistyöstä.

Tarjoamme tämän maanrakennusjutun yhteistyössä Kone Ja Vihertyö Haapa-Aho Oy:n kanssa.

 

Maanrakennustöihin ei lähdetä koskaan ilman kunnon suunnitelmia

Maanrakennustyöt ovat nykyisin erikoisammattimiesten töitä. Onneksi yhä useammalla tontilla näkee alalle erikoistuneen urakoitsijan tekemässä maanrakennusurakkaa. Työ vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta, ja maanrakennustöitä ohjaa aina maaperätutkimus.

Maaperätutkimuksessa selvitetään tontin perustamisolosuhteet. Maaperätutkija antaa perustussuunnittelijalle perustamistapalausunnon. Lausunnon pohjalta voidaan suunnitella tontille sopivat maa-aineskerrokset ja riittävän vahvat perustukset eli sokkelit.

 

Kaivinkoneenkuljettajan ja maanrakennusmiehen saumaton yhteistyö näyttelee maanrakennusurakassa pääosaa – sivuroolit on varattu mittamiehelle, apumiehelle ja sora-auton kuljettajalle

Maanrakennusurakka muodostuu eri ammattilaisten yhteistyöstä, jossa kaivinkoneen kuljettaja ja maanrakennusmies näyttelevät yleensä pääosaa. Kuitenkin koko urakan onnistumisen kannalta myös työnjohdolla on tärkeä rooli.

Oikein lasketut salaojaputket ja sadevesikaivot sekä viemäriputket ynnä muut maanrakennustarvikkeet takaavat työn sujuvuuden tontilla.

Mittamies mittaa tarvittaessa rakennuksen paikan ja suunnitelman mukaisen koron. Nykyään jo lähes kaikilla työmailla suunnitelmat alkavat olla synkronissa kaivinkoneen 3D-koneohjausjärjestelmien kanssa.

Kaivinkoneenkuljettaja poistaa tontilta eloperäisen maa-aineksen ja levittää tontille suunnitelmien mukaisessa järjestyksessä hiekan, soran ja sepelin. Kaivinkoneenkuljettaja kaivaa tontille myös kaikki putket ja kaapelit.

Apumies tai jalkamies, millä nimellä tätä maanrakennusammattilaista halutaankaan kutsua, asentaa kaikki maan alle tulevan lvis-tekniikan ja suodatinkankaat. Hänen tehtävänä on ajaa myös maantiivistintä eli lätkää tai isommissa kohteissa valssijyrää. Näin tontille saadaan tiiviit ja tasaiset pohjat talon perustuksille.

 

Maanrakennusurakka on kaksivaiheinen

Maatöiden ensimmäisessä vaiheessa tehdään pohjatyöt siihen vaiheeseen, että perustukset päästään valamaan. Yleensä ensimmäisessä vaiheessa asennetaan myös salaojaputket, salaojakaivot ja sadevesiputket.

Toisessa vaiheessa, perustusten valun jälkeen tehdään sokkelin sisä- ja ulkotäyttö. Sokkelin sisäpuoli täytetään hiekalla tai sepelillä oikeaan korkoon. Lisäksi perustuksia vasten asennetaan ulkopuolen routaeristeet ja mahdollisesti patolevyt. Tässä vaiheessa tehdään myös piha-alueiden muokkaukset.

 

Salaojat ja sadevesikaivot pitävät piha-alueet kuivana ja viihtyisänä

Maanrakennusvaiheessa on tärkeä huolehtia, että tontille asennetaan oikeaoppisesti salaojat, sadevesiputket ja sadevesikaivot. Nimittäin, Oulun korkeudella vuotuinen sademäärä on keskimäärin noin 550 millimetriä. Melkoinen määrä vettä.

Salaojaputkien tehtävä on pitää sokkelit ja talojen vierustat kuivana. Maaperän läpi valuu sulamisvesiä, jotka johdetaan salaojakaivoille ja edelleen kokoojakaivoille.

Katolle satavat vedet ohjataan rännien kautta rännikaivoille ja kokoojakaivojen kautta kunnan hulevesiverkostoon. Isot tonttialueet saadaan pysymään viihtyisän kuivina riittävillä kallistuksilla ja piha-alueille asennettavilla sadevesikaivoilla.

 

Maanrakennusvaiheessa kannattaa asentaa pihavaloille kaapelit

Maanrakennusurakassa tontille asennetaan myös talon maadoituskuparit ja sähkön syöttökaapeli. Tämä sähköjohto on aika paksu maakaapeli. Se asennetaan riittävän syvälle maan alle. Kaapelin päälle asennetaan keltainen varoitusnauha. Pihoja myöhemmin kuokkiva tietää varoa kaapelia, jos nauha osuu lapion kärkeen.

Kaivinkoneen kuljettajaa kannattaa muistuttaa pihavalojen kaapelin kaivuusta maanrakennusurakan aikana. On huomattavasti helpompi asentaa kaapelit jo tässä vaiheessa, kuin vasta sitten, kun pihat ovat muuten valmiit ja nurmikot jo kylvetty.

 

Huolellinen maanrakennusurakka helpottaa viimeisen pihan laittoa

Suunnitelmien mukaan tehty maanrakennusurakka helpottaa pihan huoltamista ja myöhempää puutarhan laittoa. Oikein tehdyt maa-aineskerrokset ja pihojen kallistukset pitävät huolen siitä, että sadevesi ei jää kellumaan pihalle suuriksi lammikoiksi.

Nurmikon istutus on helppoa, kun pohjat ovat tasaiset ja metsätontilla kannot on kuljetettu tontilta pois, tai ne on jyrsitty jyrsinkoneella ennen kaivinkonetöitä. Pihan puiden ja pensaiden istuttamineenkin onnistuu silloin helpommin. Puutarhasta saa näin kauniin viihtyisän.

Oman tontin rauha takaa rauhallisen ja häiriöttömän elämän. Omassa valmiissa pihassa voi rauhassa harrastaa, leikkiä ja nukkua. Omaan puutarhaan voit istuttaa mansikoita, porkkanoita, viinimarjoja – mitä ikinä haluatkin?

 

Rakennuspalvelu T&T Oy:n ja Haapa-Ahon yhteistyö sujuu hyvin

Rakennuspalvelu T&T Oy:n rakennustyömailla maanrakennustyöt hoitavat oululainen maanrakennusurakoitsija Kone Ja Vihertyö Haapa-Aho Oy.

Työmaiden maanrakennustöiden yhteistyö on sujunut mallikkaasti jo useamman vuoden ajan.

Juho-Mikko Neuvonen Haapa-aholta antaa arvostuksen ammattitaitoiselle kumppanille:

”Luottamus toistemme tekemiseen ja ammattitaitoon sekä suunnittelussa että toteutuksessa on parasta antia yhteistyöstä Rakennuspalvelu T&T Oy:n kanssa!’

Yhteystiedot

Rakennuspalvelu T&T Oulu, Ota yhteyttä.

Myynti ja hallinto
Jari Taskila, toimitusjohtaja, Ri
044 343 7984
jari.taskila(at)rakennuspalvelu.net

Toimisto
Rakennuspalvelu T&T Oy
Kuulammentie 10
91800 Tyrnävä

Laskutusosoite
Verkkolaskuosoitteemme: 003719633641
Verkkolaskuoperaattorimme: 
OpusCapita Solutions Oy E204503

Paperiset laskut tulee lähettää osoitteella:
Rakennuspalvelu T&T Oy
PL 79152, 00021 Laskutus

Tee hyvä päätös ja ota rohkeasti yhteyttä!

      Kun haluat hankkia uuden talon helpommalla tavalla, ota yhteyttä meihin jo haaveiluvaiheessa. Katsotaan yhdessä teidän toiveisiin ja tarpeisiin, parhaiten sopiva ratkaisu. Näin saat parhaan höydyn osaamisestamme!

Olen kiinnostunut

10 + 7 =

Rakennuspalvelu T&T Oy on suomen vahvimpiin kuuluva yritys Oulussa.
Share This